sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Täydellisen päivän iltana


Heippa vaan!






Ihanat kelit hellii ja niinpä me pakkauduttiin koko perheellä autoon ja hurautettiin mummolaan lauantaipäivää viettämään. Hienoa kun on kohtuullisen välimatkan päässä rantapaikka, jossa voi käydä lepuuttamassa hermoja kerrostaloasumisen lomassa. Vielä hienompaa on, että metsikköön on tehty pieneläinten hautausmaa johon saatiin aamulla kuolleena löytynyt Väinö hamsteri sijoitettua kohtuullisen vaivattomasti! Näin meidän kesken voin myöntää, että Väinön poistuminen ruokavahvuudesta oli osaltaan tekemässä päivästä täydellisen. Se on ollut jollain lailla kipeä syntymästään saakka ja sen lyhyt mutta touhukas hamsterin elämä on ollut veitsenterällä ja muutaman kuukauden. Koska hamsteripoika ei kärsinyt olostaan, toivoin kokoajan kädet ristissä että se tajuaisi itse kuolla pois ajoissa etten joutuisi keksimään sille muita keinoja päästä tästä elämästä.

Aurinkoisen illan kruunasi ukin tekemä grilli-illallinen, namskis! Kohta alkaa olla kaksi vuotta tätä "uutta elämää" ja kerrostaloasumista takana ja ehkä eniten kaipaan omaa pihaa ja grilliä. Onneksi on näitä lainapihoja ja mestarigrillaajia :)






Hei ja arpajaiset on vietetty! Voiton vei kommentti :

Yhdellä mukana sth12sasuvit@kamk.fi

ONNEA!

Laittelen voittajalle sähköpostia piakkoin!

1 kommentti:

  1. Hei, mulla ei ole koskaan arpa onnea..paitsi nyt:) sth12sasuvit@kamk.fi täällä :) jos postia olet laittanut, se ei ole minua saavuttanut vielä. toinen vaihtoehto on suvi.heikkinen@gmail.com. Kiitos! -Suvi

    VastaaPoista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!