lauantai 30. marraskuuta 2013

Joululoma nro 1.

Heippa vaan lähes viikon blogihiljaisuuden jälkeen.
Me on kuulkaas aloiteltu joululomailu!
Ihan extempore startattiin meidän ratsu ja hurautettiin Helsingin kautta Tukholmaan 
hakemaan vähän joulufiilistä ja viettämään kolmea lomapäivää joita ei kesän aikana ehdi viettämään.
Itseasiassa tällainen pieni "joulunaloitusloma" ei ollut ollenkaan hullumpi ajatus <3
Tiistaina en vielä ollut ihan varma lähteäkö vaiko eikö, mutta neljältä kun pääsin töistä, päätös oli selvä!
Jos nyt ei lähdetä, niin tuleeko sitä sitten taas pitkään aikaan lähdettyä. 
Parissa tunnissa laitettiin kamat kasaan ja hurautettiin aluksi Jyväskylään, josta matka jatkui seuraavana päivänä kohti Helsinkiä.

Risteilylle lähteminen täältä maailman ääristä ei ole ihan pikaista hommaa, joten vasta torstai-iltana
astuttiin itse laivaan.

Matkan ensimäinen kokonainen päivä vietettiin ystävien kanssa Helsingin hulinassa,
ja joka kerta nautin siitä yhtä paljon! Johtuneeko siitä, että olen tuon kaupungin kasvatti aina kouluikään saakka. Vaikka olin aika pieni kun perheemme muutti pois pohjoiseen, vasta kuusi vuotias,
tuntuu Helsinki jollain lailla kotoisalta edelleen. 

Varmasti ensimäistä kertaa 25 vuoteen matka suuntasi kohti Stockmannia ja jouluosastoa...
Varoituksen sanana mainittakoon, että kuvia tulee ihan älyttömästi,
koska kaikki vaan oli niin ihanaa!!!





Seuraksi saatiin rakas ystävä tyttärensä kanssa.
Voin vain kuvitella miltä kaikki tämä näytti lapsen silmin, kun meidät äiditkin 
näky sai haukkomaan henkeä. 
Vea kulkikin reissun ajan lähinnä tanssahdellen paikasta toiseen,
vaikkei se kuvien kautta oikein välitykään.


Meidän joulupäivä Helsingissä huipentui Sushilounaaseen, joka (ihme ja kumma) maistui myös nelivuotiaalle neidille (JES JES JES!!!).

Olo on nyt sen verran raato, että olkoon tämä nyt tässä...
Kuvia Tukholmasta luvassa seuraavassa postauksessa.

Rentouttavaa sunnuntaita <3

2 kommenttia:

  1. Voi kun sais itsekkin joskus aikaiseksi ja lähtis Tukholmaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin edellisestä kerrasta oli jo 9 vuotta! Nyt saatiin kaverilta ilmainen risteily ja matkat, ei meilläkään muuten olisi tullut lähdettyä. Nyt oli vähän niinkuin "pakko" :D Ihana pakko!

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!