tiistai 17. joulukuuta 2013

Jouluherkku

Moneen kertaan minulta on jo kyselty kokeilemaani sinihomejuusto piparkakku -brownie ohjetta ja tässäpä se tulee! Maistoin moista herkkua laivalla pari viikkoa sitten ja aloin miettiä kuinka sellaista voisi itsekin leipoa glögikutsujen makeansuolaiseksi herkuksi, sen verran suussa sulavaa se oli!

Tein annoksen sellaiseen alumiiniseen pieneen vuokaan, eli jos käytössäsi on iso uunipelti, kannattaa tehdä annos kaksinkertaisena. Homejuustona käytin Roqueford juustoa, joka on voimakkaampaa ja suolaisempaa kuin perinteinen Aurajuusto, joten homejuuston merkillä ja määrällä voi hieman itsekin säädellä makua mieleisekseen.



100g fazerin sinistä suklaata
100g voita sulatettuna
2 1/4 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
4-6 piparkakkua murennettuna 
 1 tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
n. 20-30 g homejuustoa murennettuna


Suklaa ja voi sulatetaan mikrossa, ja sekaan vatkataan kevyesti sokeri ja kananmunat. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset. Valmistus on todella helppoa koska taikinaa tarvitsee sekoittaa vain sen verran, että kaikki ainekset sekoittuvat. Vältä turhaa vatkaamista.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 20-30 min





Tämä ohje on siitä kiva, että browniehan vain paranee vähän vanhetessaan, joten naposteltava säilyy herkullisena kaikki joulun pyhät ja on ihan taivaallista makean glögin kanssa! 
Kuvaajalla ei tietenkään ollut tomusokeria, joka kuuluisi ehdottomasti olla ripoiteltuna kakkupalojen päälle, mutta pähkinät ajoivat nyt saman asian. 

Itseasiassa pähkinän maku sopi kokonaisuuteen täydellisesti, ja taikinaan voisikin halutessaan lisätä vielä vaikkapa rouhittua pähkinää tai mantelia. 
Täytyykin kokeilla ensi kerralla!

Suloista tiistai-iltaa <3



8 kommenttia:

  1. Kuullostaa ja näyttää hyvälle! taidan kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Hyvää on! Täytyy vain muistaa tehdä hyvissäajoin ennen syömistä :D Ei nimittäin ole parhaimmillaan lämpimänä, vaan pitää antaa kunnolla jäähtyä ja "jähmettyä" vähän samaan tyyliin kuin mutakakut. Saa siis jäädä paistamisen jälkeen hiukka kosteaksi.

    VastaaPoista
  3. Piti itsekin tätä kokeilla pienin muunnoksin, hyvää tuli! Pitääkö muuten sokeri & kananmuna vatkata keskenään ennen suklaa-voi-seokseen lisäämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse, vaan sulatin suklaan ja voin ensin keskenään, ja niiden joukkoon vatkasin kevyesti vuoronperään sokerin ja kananmunan. Varsinaisesti niitä ei siis vaahdoteta.

      Poista
    2. Ahaa, no sitten tein oikein :) ja hyvää tuli, vaikka tuon homejuuston korvasin rusinoilla ja pähkinöillä. En ole vielä saanut homejuustoa maistumaan, mutta toivoa en ole menettänyt, ennen inhosin fetajuustoakin ja nykyään olen ihan himona siihen :D

      Poista
    3. :D se vie kielen mennessään... ja pikkusormen... ja kaikki muutkin ruumiinosat ;)

      Poista
  4. Rupes kyllä himottamaan, kuulostaa ihanalta yhdistelmältä. Pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällasen suolasen ystävän suussa tää oli just taivaallinen makea herkku :D
      Huomenna meilläkin lähtee toinen pellillinen uuniin joulua varten <3

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!