Pieni ihme

"Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,

joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi."

Sellaista meille nyt kuuluu; pieniä iloisia asioita, jotka mullistavat elämää. Alkuvuodesta selvisi, että meille tulee vauva!!! Sellainen pieni ihme, jota en totta puhuakseni enää uskonut koskaan saavani, vaikka ehkä joskus salaa vähän haaveilin... Alku on ollut epäuskon täyteistä. Voiko näin "vanhana" vielä tulla helposti raskaaksi, voiko raskaus päättyä muuten kuin keskenmenoon, voiko lapsesta tulla terve kun äiti on yli 35-vuotias ja neuvolakortissa lukee "riskiraskaus", voiko tästä ylipäänsä selvitä hengissä. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin lukuunottamatta aivan järkyttävää väsymystä, jatkuvaa pahoinvointia ja alun pelottavia verenvuotoja ja kipuiluja, jotka kuitenkin osoittautuivat harmittomiksi.

Viikkoja on nyt kasassa 14+4, ja pahin huonovointisuus alkaa helpottaa. Luojan kiitos! Toiveissa on helppo keskiraskaus joka antaisi mahdollisuuden nauttia yllättäen alkaneesta kesästä. Pieni ihmistaimi näkee päivänvalon vasta lokakuussa, mikä tuntuu mahdottomuudelta ottaen huomioon sen, kuinka mahdottoman raskaana minä jo olen :D. Maha kasvaa sitä vauhtia, että voisin kohta ihan pokkana kävellä synnärille, ja kukaan tuskin ihmettelisi. 

On hurjan jännää kokea tämä kaikki vielä yhden kerran. Viimeisen kerran. En ole koskaan kauheasti nauttinut raskausajasta, mutta nyt yritän etsiä positiivisia puolia ja fiiliksiä kaiken aikaa. Saanhan ainakin syödä kahden edestä :D!!! 

Ultrakuva on parin viikon takaisesta niskapoimu-ultrasta viikolta 12+6. Siellä se pikkukaveri kasvoi reippaana ja vastasi viikkoa 13+1. Tuleva isosisko on yhtä innoissaan kuin äitinsä <3 . Edessä on neljän päivän pidennetty viikonloppu, ja uskokaa vain, että aion LEVÄTÄ! 

Hymiö heart

Kevään korvalla

Heipat taas pitkästä aikaa! Oikein piti itsekin säikähtää, kuinka paljon aikaa on kulunut edellisestä postauksesta! Elämä on ollut sattuneista syistä niin... miten sen nyt sanoisi... ei varsinaisesti hekstistä, mutta kaiken täyttävää. En yksinkertaisesti ole suoriutunut blogin päivityksestä, vaikka monesti se on mielessä käynyt. Mutta ei hätää! Sikäli mikäli asiat järjestyvät suunnitellulla tavalla, tulevat kyllä blogipostauksetkin  yleistymään :D Sen verran voin luvata!

Puolessa välissä maaliskuuta meillä juhlittiin synttäreitä oikein kahden naisen voimin. Oma tyttäreni jonka odotusaikana koko blogaamisharrastusta aloittelin, täytti jo huikeat seitsemän vuotta! Samaan syssyyn juhlittiin myös tuon rakkaan ukkelini tyttären 15-vuotisjuhlia. Kakkua oli kaikkien makuun!

Onneksi ehdittiin juhlia juhlat oikein antaumuksella ennen kuin meidän pesä muuttui sairastuvaksi! Pääsiäinen menikin iloisesti oksennellessa ja sama on jatkunut vielä tälläkin viikolla. Huomenna olisi uusi yritys jalkautua ihmisten pariin. Pitäkää peukkuja! Ei varmasti olla ainoita, jotka tauti on kaatanut kevään kunniaksi, joten jaksamista myös muille kotona toipuville, isoille ja pienille potilaille! Onneksi valo alkaa voittaa ja pienikin pilkahdus aurinkoa saa taas jaksamaan!

Palataan piakkoin <3

Eritahtista elämää ja jäälyhtyjä

Moikat! Viikonloppu meni taas ihan luvattoman nopeasti! Vietettiin se meidän "uusperheellä" (hui, voisko sitä jo sellaiseksi kutsua..?). Toinen puolisko, elikkäs herra J oli molempina päivinä töissä,. Ensimäistä kertaa olen päässyt/joutunut tutustumaan vuorotyöläisen arkeen. Niin... Taikka sen vuorotyöläisen toisen puoliskon arkeen. Kun minä olen töissä, se toinen tekee kotona ruokaa, ja sitten taas välillä toisinpäin. Vielä se ei ainakaan rasita. On aika luksustakin kun sillon kun itse on työpäivän jälkeen väsynyt, niin toinen odottaa, ja jaksaa!  Pääasia tietysti on, että niinä aikoina kun ollaan yhdessä vapaalla saadaan olla ... yhdessä :) 

Eilen kun J oli töissä, me tyttöjen kanssa jäädytettiin pihalle prinsessalyhty. Pakkaset on edelleen paukkuneet siihen tahtiin (-25C) että aikaa lyhdyn jäädyttämiseen meni 4h. kuvat leikattiin prinsessalehdestä, ja paikallaan pysymisen varmistamiseksi kiinnitin molemmat pienellä teipinpalalla kulhon reunaan. Lopputulos oli meitä kaikkia miellyttävä. Jäälyhdyn valossa lumityötkin sujuivat.

Mulla oli tänään sunnuntai, ja huomenna olis taas palattava töihin. Se toinen, se taas aloitteli illalla "viikonloppuaan". Mites teillä? 

Mukavaa alkavaa työviikkoa niille, joilla se alkaa :D

Jäätävää taidetta

Jokunen aika sitten pohdiskelin miten tässä uudessa elämäntilanteessa pitäisi toimia blogin suhteen. Onko minulla enää mitään kerrottavaa, onko intoa jakaa omia asioita tällaisissa merkeissä, onko varaa kameran uuteen muistikorttiin (eh) ja mahtavatkohan nämä uudet elämääni astuneet ihmiset olla kuinka innokkaita esittelemään elämäänsä ja ehkäpä omia nurkkiaan täällä blogistanian ihmeellisessä maailmassa. Olen kuulostellut ja kysellyt, ja saanut myöntävän vastauksen kera lämpimän halauksen. Saan tehdä sitä, mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä. Ja mikä parasta,  saan siihen täyden tuen!

Olen ollut itsekin kahden vaiheilla, mutta tuon vastauksen saatuani sisälläni läikähti lämpimästi. Saan sittenkin jatkaa tätä elämäni "päiväkirjaa", ja kyllä, ehdottomasti tahdon! Ihan vain jo senkin takia, että kun luen vanhoja postauksia vaikkapa kuuden vuoden takaa huomaan, etten muistaisi puoliakaan asioista jos ne eivät olisi täällä blogin muistissa. Ja sitten olette tietenkin te <3 Vaikka lukijamäärät ovat alkuajoista suorastaan romahtaneet (hih :D  ) niin on tosi hauskaa saada joskus kommentteja myös teiltä jotka täällä jaksatte edelleen kääntyä. Monista teistä on tullut ystäviä, tai ainakin tuttavia, ja se jos joku on hyvän harrastuksen mittari, eikö?

Ettei nyt kuitenkaan ihan liian siirappiseksi menisi, niin varsinaiseen aiheeseen! Pakkanen on paukkunut tässä nyt jo vähänliiankin kauan aikaa Suomen yllä, ja meillä töissä päiväkodissa se on aiheuttanut seinillekarkaamisia lasten ja melkein jo aikuistenkin keskuudessa. Kun ulos ei itse tarjennut mennä, päätettiin laittaa sinne taidetta jäätymään meidänkin puolesta. Tulostin väritulostimella erilaisia Frozen kuvia ja jäädytimme niitä suurien muoviastioiden pohjalle tauluiksi. Paperi vain väärinpäin astian pohjalle ja reunoille koristeeksi helmiä, hilettä, tähtiä ja hopeisia piipunrasseja. Reunaan taivutettiin vielä piipunrassi ripustuslenkiksi ja sitten vain vettä päälle (paperia piti painaa pohjaa vasten, ettei se lähtenyt itsekseen kellumaan) ja koko komeus ulos jäätymään! 

Kauniit jäätaulut toivottivat vanhemmat tervetulleiksi hakemaan kullannupujaan pois päiväkodista työpäivän jälkeen. 

Suunnitelmissa on kokeilla viikonloppuna oman tytön kanssa Robin jäälyhtyä, jos pakkaset sen vain sallivat :D

Näiden kuvien myötä,

jäätävää tiistai-iltaa kaikille!

Eläköön arki

Eläkööt pitkät perhejuhlat notkuvine pöytineen, mutta kauan eläköön myös ihmisen ihan tavallinen harmaa arki ja hernekeitto! Joulu uuden tuoreen kullan kanssa oli ihana, uusi vuosi maailman parhaan (ja ainoan) siskonperheen kanssa oli ihana, mutta ihanaa, joskin hieman haikeaa on myös huomenna sanoa hyvästit kinkulle, kermalle ja suklaalle joka niin salakavalasti on jokapäiväiseen elämään joulun aikana luikerrellut.

Olen tänään yrittänyt palata kohtuulliseen syömiseen sillä seurauksella, että vatsa huutaa jotain täyttävämpää ja nopeaa sökeriöverityydytystä!  Meillä on vatsan kanssa vielä pitkä viikko edessä, mutta ajatus kevyemmästä elämästä tuntuu toisaalta myös hyvältä. Mitään uuden vuoden lupauksia en asian suhteen ole tehnyt, enkä aio tehdäkkään. Jos närästystä ja tukalaa ylensyönyttä oloa saisi jollain konstilla helpotettua, niin se olisi jo jotain se! Lomalla tuli kuvailtua tosi vähän, kun kameran muistikortti on, missäs muualla kuin hukassa! Muutama kuva silti meidän uudesta vuodesta Jokelassa ja uudesta jääkaappimagneetista johon ihastuin <3

Leppoisaa paluuta arkeen myös sinulle <3

Jotain niin oikeaa

Lämmin kiitos onnen jakaneille!

Niin siinä tosiaan sitten kävi, että silloin kun vähiten odotin, löysi minut ihminen, jota eniten odotin. Kaikki on käynyt niin nopeasti, että olen ihan pyörällä päästäni. Silti kaikki tuntuu kovin tutulta ja Juha Tapion sanoin "oikealta". En melkein enää uskonut, että näin voisi käydä. Että maailmassa voisi vielä olla mies, joka näkee asioita tavalla, joka tekee minuun enemmän kuin suuren vaikutuksen. 

Yksinhuoltajan elämää eläneet tietävät, ettei siihen kuvioon ole helppo löytää ketään. Kahden menneisyyden ja nykyisyyden kohtaaminen ei ole aivan mutkatonta. On suurta onnea löytää joku, joka haluaa nähdä sen eteen vaivaa, ja omalla olemisellaan tehdä kaiken hieman helpommaksi. 

Täällä me jatketaan ihmettelyä :) 

Huomenna on jo joulukuu!

https://www.youtube.com/watch?v=wcyw-jLnMGA

Onnellinen

Tiiättekö, kun mua on potkaissut onni!

Onni, se on se syy, miksi en ole paljon ehtinyt blogia päivitellä (enkä paljon muutakaan). 

Olen vain ollut ja ihmetellyt, että voiko näin oikeasti käydä vielä tässä elämässä!?!

Samalla olen miettinyt blogin tarkoitusta ja tarvetta elämässä. 

Haluanko jakaa onnen, 

vai tästä eteenpäin ihan vain nauttia elämästä omassa pienessä maailmassani. 

Syksyn harmaus on tuntunut keväältä, ja ihan kohta on jo joulu. 

Ehkä paras joulu ikinä.

Avattiin se tyttären kanssa torilla viime sunnuntaina. Ihan eri tunnelmissa kuin viime vuonna.

Olen onnellinen!