perjantai 25. lokakuuta 2013

Perjantaihaaste aiheena MINÄ

Ihan huippua huomata, että yhä vaan löytyy aina sillointällöin uusia lukijoita jotka
jättävät itsestään merkin tuonne lukijapalkkiin ja välillä kommentteihinkin <3
Ilo saada teidät mukaan kulkemaan tätä matkaa yhdessä.

Tyttötrion talossa -blogin Hanna heitti minua jo aikaa sitten tällaisella haasteella, jossa olisi 
tarkoitus kertoa vähän jotain itsestään.
Päätinpä tarttua haasteeseen tänään, jos vaikka siellä toisella puolella on
jokunen uudempi lukija joka ei minusta vielä ihan kaikkea tiedä ;) 

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitä kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

                                                          11. asiaa minusta

Mulla on aika pieni jalka. Suunnilleen sellainen 35 ja puoli. Niinpä en voi käyttää
korkeakorkoisia avokkaita, koska ne eivät vain KOSKAAN pysy jalassa.
Se harmittaa! (Etenkin näin pikkujoulukauden kynnyksellä)
~
Olen mielestäni tosi vitsikäs ja huumorintajuinen.
Toivottavasti jonkun muunkin mielestä.
~
Minulla on loputon hoivavietti. 
Tähän saakka olen haalinut eläimiä ja perillisiä, 
mutta haaveilen sijaislapsesta/lapsista.
~
Suola on elämän suola!
 Voisin elää ilman sokeria, mutta en ilman suolaa.
~
Rakastan isojen palapelien parissa nyhräämistä.
~
Sisustuksessa eniten päänvaivaa tuottavat verhot.
Onko niitä muita kivoja kuin pitkät valkoiset?
~
Ennen en voinut kuvitellakaan asioivani Lidlissä, ja nykyisin olen ihan innoissani
siitä, miten edullisesti ruokaa voi ostaa! 
 ~
Rakastan ruskettumista.
~
Pelkään lentämistä.
~
Kiinnyn helposti kaikkeen ja kaikkiin.
~
Rakastan opetustyötä.
Olisi ihan kamalan hienoa olla asiantuntija ;)

 
 Hannan kysymykset :
mun vastaukset
1.Kevät vai syksy?
kevät
 
2. Lempiruoka
Ei voi valita yhtä. Kaikki ruoka joka maistuu.
Toisinsanoen suola on kohillaan ja mausteita perään ;)
3. Millainen on viikonloppusi yleensä?
Jokatoinen viikonloppu nautiskelen lasten seurasta. Silloin meillä tehdään
hyvää ruokaa, mukavia asioita ja vain ollaan yhdessä. 
Jokatoinen viikonloppu olen taas "lapseton" ja silloin joko vain lepäilen (=siivoan)
kotona tai keksin jotain aikuisten kivaa kavereiden kanssa.
Viimeaikoina olen ihan vähän heilastellutkin muistin virkistykseksi...
 
4.Neule vai neuletakki?
 Neule
 
5. Lempivärisi?
Apua! Valkoinen, sininen, harmaa...
 
6.Harrastus missä viihdyt?
Monenmoinen kulttuuri.
 
7.Kotityö mitä inhoat?
Viemärin puhdistus ja ikkunanpesu.
 
8.Lemppari shampoo merkki?
Jaa-a... Lorealia ja Wellaa taitavat olla.
En oo kovin tarkka näissä. 
Otan sen mikä lupaa eniten ;)
 
9.Tykkäätkö leipoa?
Tykkään!!! Rakastan! Ja vielä jos joku syö niitä leivonnaisia niin
se on ihan parhautta. 
 
10.Teetkö käsitöitä?
Teen, mutta liian vähän!
 
11. Kirjoita minulle jotain, mitä mieleen juolahtaa?
Ihanaa syksyä sinulle ja kiitos haasteesta! 


Minun kysymykset:
Kissa vai koira?
Kenet julkkiksen haluaisit tavata?
Milloin itkit viimeksi?
Kuinka monet kengät omistat?
Mikä saa sinut onnelliseksi?
Paras lukukokemuksesi?
Minkä elokuvan haluat nähdä seuraavaksi?
Mitkä kolme esinettä pelastaisit palavasta talosta?
Kuinka rentoudut?
Paras kirppislöytösi?
Kuinka monta yötä on jouluun?
Jahas... ja sitten meinaan olla ihan vähän laiska ja haastaa vain muutaman blogin mukaan...
Jospa joku teistä tähän tarttuisi:
Mukavata viikonloppua kaikille! 

3 kommenttia:

  1. moi pitkästä aikaa!
    lueskelin tuossa paria aikasempaa postausta ja huomasin,että siellä sulla taitaakin olla rakkautta ilmassa..ihanaa viivu!
    terkuin se tiina okusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina! Olipas ilahduttava kommentti :) Hienoa että vielä sinustakin kuulee!!!

      Hmmm... rakkautta... noh, en vielä sano mitään :D Mutta mahdollisesti. Jotenkin sitä vain näillä kilometreillä on jo hiukka varovainen, mutta se ei liene haitaksi. Ihanaa syksynjatkoa sinne sinulle myös!

      Poista
  2. Hei Viivu, kiitos haasteesta! Nyt vasta tänne asti ehdin, anteeksi. Olen saanut tuon haasteen nyt kahdesta muustakin blogista ja se on vielä toteuttamatta. Mutta ehkäpä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja muokkaan haastetta toteuttamalla samalla kaikki kolme.

    VastaaPoista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!