tiistai 21. heinäkuuta 2015

Punkkisota

No olisihan se pitänyt arvata, että kirmailu kesäisessä ruohikossa  päättyy taisteluun punkkeja vastaan ennemmin tai myöhemmin! Aamulla luulin lapsen tallanneen ylisuureen ylikypsään mustikkaan olohuoneen lattialla, mutta kun hieraisin aamurähmäisiä silmiäni, paljastuikin tuon kirjaimellisesti räjähtäneen  mustikan alta useampi pari yhäkin sätkiviä jalkoja. Kyllä, se oli PUNKKI!!! Vieläpä ilmeisimmin hyvin syönyt, joka oli ateriointinsa lopuksi irroittanut itsensä uhrista, taikka tullut väkivalloin irti revityksi uhrinsa toimesta, mutta siinä se sätki sisukset pihalla ja karmeana! 

Ja minä tottavie vihaan punkkeja! Neuroottisena kävin ensin läpi itseni, sitten tytön ja lopulta kaikki kotieläimet. Todennäköisin uhrihan oli koiranpentu, mutta tiheän tumman kiharakarvan seasta puremajälki tuntui mahdottomalta löytää. Löytämättä se olisi varmasti jäänytkin, ellei puremakohdassa (tai ainakin oletetussa sellaisessa) olisi nyt mojovaa pattia. Patin läheisyydestä löytyi myös toinen onnen onkija, joka Luojankiitos oli vasta ehtinyt kiinnittyä. Kovin oli laihaa poikaa vielä siinä vaiheessa, ja kun keräsin rohkeuteni, niin laihaksi pojaksi jäi!

Meidän ostoslistalla on huomenna punkkipanta! Vieläkin puistattaa. Ovat kuulema rannikolla lapsillakin arkipäivää, mutta nämä olivat tarpeeksi meidän perheeseen. Se, ettei koira nuku sängyssä oli hyvä valinta! Ja nyt me saatiin lisää tahtoa pysyä siinä päätöksessä, vaikka tuo norppaa imitoiva vesipeto onkin niin kainaloon rutistettavan suloinen <3







2 kommenttia:

  1. Mä keräsin just meidän takapihalta puoli litraa kantarelleja. Vähän putsailin niitä ja sen jälkeen huuhtasin ja nostelin kuivumaan talouspaperille. Sitten katsoin, että niissähän on elämää. Lopulta nypin muutamasta hassusta sienestä yhteensä 13 punkkia. 3 tallusteli vielä pöydällä vieressä. Yhteensä 16 siis. Enkä tiedä kuinka moni oli huuhtoutunut sillä ekalla huuhtelulla.. En ehkä edes halua tietää! Meidän piha kihisee punkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla todellista! En pysty edes ajattelemaan näkyä kun nousee karvat pystyyn! (Näin kylmänä kesänä niitä ei ole kannattanut näillä korkeuksilla juurikaan ajella...) Jaiks!
      Ehkä mä olen punkkien suhteen vähän yliherkkä mutta en vaan pysty! Paitsi kun on pakko!

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!