Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hiukan yhteisöllisyydestä. Olen asiaa pohtinut oikeastaan koko aikuisen elämäni ajan. Olen luonteeltani sosiaalinen ja avoin, joten yhteisöllisyys on mulle itselleni luonteva ja mieleinen elämäntapa.
Lapsuus Helsingin kerrostaloissa oli yhteisöllinen. Meillä oli tapana keksiä kivoja pihatekemisiä,. Itseasiassa kun oltiin kaikki alle kouluikäisiä, niin vanhemmilla oli tapahtumien järjestämisessä iso osuus. Milloin maalattiin helteellä ulkoseiniin kiinnitettyihin suuriin paperiarkkeihin, milloin hiihdettiin kilpaa ja noustiin lumesta rakennetuille palkintopalleille saamaan viilipurkin kansista askarrellut mitallit. Muistan lapsuuden onnellisena ja tapahtumarikkaana vaikka meillä ei matkusteltu taikka harrastettu kalliisti.
Oman aikuisen elämäni yhteisöllisintä aikaa oli niin ikään omien poikien pikkulapsi-ikä, kun asuimme "opiskelijakommuunissa". Pihapiirissä, jossa oli kymmeniä lapsiperheitä vallitsi ihan uskomaton ja käsinkosketeltava yhteisöllisyys! Noista naapureista on jäänyt elämänvarrelle useita pysyviä ystävyyssuhteita, joista osan kanssa ollaan edelleen tekemisissä, jos ei nyt ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain.
Tuosta ajasta sitten siirryttiin omakotitaloasumiseen. Elämä oli edelleen ystävien ympäröimää, mutta monesti kaipasin sitä, että kun menin pihalle, aina siellä oli joku jonka kanssa sai vaihtaa päivän kuulumiset. Eron aikoihin ikävöin erityisesti tuohon menneeseen, onnelliseen elämänvaiheeseen Joensuussa. Eräänä yönä näin untakin, että palasin noihin aikoihin. Aamulla mietin mielessäni, että en koskaan oikeasti voisi päästä takaisin Joensuuhun ja noihin aikoihin tai tunnelmiin.
Joku voisi ajatella, että elämän konkurssista kärsii lopun ikäänsä. Tänä kesänä olen kuitenkin herännyt huomaamaan, kuinka paljon hyvää olen saanut viime vuosina! Tällä hetkellä asun taas opiskelija talonyhtiössä. Vaatimattomasti, mutta olen nauttinut suunnattomasti siitä yhteydestä mikä täälläkin vallitsee! Keskiviikkoisin me saunotaan yhdessä, kun lapsi on kipeä tulee naapuri silmät ristissä kahvikupin kanssa valvomaan sängyn viereen, että pääsen apteekkiin. Kissoja hoidetaan puolin ja toisin lomamatkojen aikana, iltaisin käydään lenkillä ja istutaan pihamaalla ihan muuten vaan. Välillä pelataan krokettia ja mölkkyä illat pitkät, ja järjestetään teemailtoja ruuan ympärille vuoronperään kunkin kotona. Viime lauantaina vietettiin yhden naapurin kandityön valmistumista, ja postauksen kuvat ovat noista juhlista. Aina on syytä juhlaan!
Viikko sitten aloitin työt samassa pihapiirissä, jossa asuimme kun lapset olivat pieniä. Samassa päiväkodissa, jossa Viljami aloitti päiväkotitaipaleensa oman kodin ikkunan alla. Kun aamulla ajoin parkkiin, pääsi minulta itku. Olin onnellinen. Rahallisesta tilanteestamme huolimatta olen äärettömän rikas!!!
