tiistai 10. syyskuuta 2013

Syyskuu

Syksy on nyt sitten ihan virallisesti saapunut kera jokavuotisen syysflunssan. Vaikka kelit on meitä hellineet edelleen niin tältä räkätautirumbalta ei vain ilmeisesti VOI välttyä. Olo on sikseenkin kurja että jouduin jäämään töistäkin pois pariksi päiväksi. Ruoka ei maistu eikä oikein muukaan tekeminen. Tällaisena mikään-ei-maistu-miltään-päivänä on onni että lähellä asuu äiti, joka kiikutti meille ruuaksi itse tehtyä kasvissosekeittoa. Justiinsa sopivaa lämmintä ja nestemäistä ruokaa huippukipeälle kurkulle. 


Eilen muuten huomasin, että ihmeiden aika ei ole ohi! Tomaatti oli kypsytellyt viikonlopun aikana ensimäisen varressa kypsyneen tuotoksen! Onhan näitä jo pari viikkoa keittiössä sisätiloissa kypsytelty, mutta mistä tämä kaunokainen parvekkeelle tupsahti? Mystinen kasvi, sanon minä! Kyllä se vain paremmalle maistui kuin sisällä kypsynyt. Melkein sokerille. Onneksi ehdin napsia sen eilen poikien kanssa parempiin suihin ennen kuin makuaisti täysin hävisi.


Mukavaa viikkoa itse kullekin, me jatketaan sairaslomailua vielä ainakin huominen. Talosta löytyy ainakin kaksi jotka osaavat ottaa ilon irti siitä, että kotiväki on paikalla vuorokauden ympäri ja rapsuttajia riittää ;)


:) Viivu

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Just nyt meillä ois oikein vitamiinipitoista mehua täällä. Jos oisit lähempänä, kiikuttaisin pullollisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana! Ajatuskin jo piristi ja toi hyvän mielen :) Omat vitamiinipommini kaivoin pakkasesta, lakkoja C-vitamiinin toivossa. Eiköhän tämä tästä!

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!