Minua pyydettiin kertomaan mitä tykkäsin Pauliina Rauhalan kirjasta Taivaslaulu.
Luin kirjan kuluneen kahden vuorokauden sisällä, ja täytyy sanoa, että tässä tilanteessa olen lähes sanaton. Kirjaa lukiessa tunsin NIIN voimakkaita, todellisia ja kipeitäkin tunteita, etten oikein osaa pukea niitä sanoiksi. En ehkä haluakkaan.
Äärimmäisen kaunis, äärimmäisen koskettava, äärimmäisen rehellinen, Äärimmäisen taiten kirjoitettu.
Yksi vaikuttavimmista lukukokemuksista koskaan.
Vaikka oma taustani ei nouse lestadiolaisuudesta, voin samaistua kertomuksen Viljaan, koska olen itsekin käynyt läpi synnytyksen jälkeisen masennuksen ja sen helvetin, joka liittyy riittämättömyyteen, oman minän katoamiseen ja yhteiskunnan ja yhteisön asettamiin paineisiin. Uskon, että jokainen meistä äideistä jossain määrin on.
Niinpä ainakin minussa kirja herätti niin syviä tunteita, että monta kertaa jouduin
kokoamaan itseni jatkaakseni lukemista.
Taivaslaulu oli myös kielellisesti äärimmäisen kaunista ja oivaltavaa tekstiä.
Erityisesti nautin, miten lukuisat lainaukset oli taitavasti punottu osaksi tekstiä ja tarinaa.
Kirja täynnä metaforia ja symboliikkaa.
Taas Siion kiittää ja riemuitsee, kun armon taivas on täällä. En jaksa yhtyä loppulauluun. Naiselta vaaditaan paljon. Synnyttämällä taivaaseen, mietin, vaikka tiedän, ettei se kirjaimellisesti niin mene, sillä synnyttämisen lisäksi tarvitaan myös usko. Tai uskon lisäksi synnyttäminen. Mutta ilman synnyttämistä ei ole taivaaseen menemistä, tai ainakin pitää ehtiä tehdä vilpitön parannus ennen kuolemaa. Minulla on raskas olo. Miksi toiset saavat synnyttää inhimillisesti parin kolmen vuoden välein, kun taas toiset saavat vauvan joka vuosi? Olen ollut naimisissa kuusi ja puoli vuotta ja raskaana viisi kertaa, joista yksi meni puolenvälin jälkeen kesken, eikä minulla ole lainkaan toivoa, että jaksaisin seuraavat viisitoista vuotta. Kyllä se menee äkkiä ohi, sanovat vanhat perheenäidit, jotka ovat oman kiirastulensa kestäneet.
Ai niin, ja ettei tärkein unohtuisi...
Taivaslaulu oli myös äärettömän kaunis rakkaustarina!
Tämä kirja on pakko lukea uudestaan.
