tiistai 1. lokakuuta 2013

Karkkipäivä

Pari postausta sitten pääsin hehkuttamaan siitä kuinka "en ole karkki-ihminen" ja kuinka 
heikolla hetkellä kuitenkin sorruin pussilliseen ihan vain "lääkemielessä".
Tänään netissä surfaillessani törmäsin hauskaan postaukseen Pupuleipomo -blogissa.

Ajattelin kerätä tähän ihan omaksi postaukseksi omat karkkimuistoni 
lapsuudesta. Oli se karkkipäivä minullakin!

Löydätkö jotain, joka herättää myös sinussa muistoja?
Olen itse sen ajan lapsia kun irtokarkkeja ostettiin tyylillä "Yksi tuollainen" tai "Noita markalla" ,
eikä kauhalla pussiin lappaen. Näissä kuvissa esiintyy pääosin valmiita pakkauksia,
ja ainakin purkkajäätelön kuvaa jäin itse kaipaamaan. Voin vielä tuntea näiden maut suussani! 
Samoin kun päiväkodin ulkovarasto haisee edelleenkin aarteilta :)



Jee jee! Näin monta tuttua!


Vakkarieväs, nyt yököttää ajatuskin!

Tämä oli NIIN hyvää kun mummo antoi lasipullosta lusikalla,
ettei tule juoppoa. :D


Hampaidenirrotukarkki.


Tätä oli mummolla myös. Ruusu oli sievä mutta suklaa ei maistunut.
Sen jälkeen täytesuklaat ei ole olleetkaan minun lempparia.


Toukat uppoaa vieläkin!

Meidän perheen vakio välipala!


Akukarkkeja syötiin yöjunassa matkalla Kajaani-Helsinki.
Muistan kuin eilisen päivän! 
Kivat peltiset potat oli hytissä...



Näitä Roopen kolikoita työnnettiin kavereille synttärilahjaksi 
keraamisiin säästöpossuihin. 
Niihin jäi sellanen kamala kipsin maku...




Milkkis... ekaluokalla luokkaretkellä <3


Kyllä vanhenemisessa on puolensa.
Ihanaa heittäytyä nostalgiseksi, eikö?


6 kommenttia:

  1. Voih mikä nostalgiapläjäys! Osan muistan, osaa en. Mitä näistä kaipaan - toffo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla ollaan! Näistä minäkin varmaan tuon toffon valitsisin... hammaslääkärinkin uhalla!

      Poista
  2. Siis miten mä olen voinut unohtaa metsätähdet! Ne oli NIIN hyviä <3
    Ja känkät! Voi että!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo hassua miten asiat unohtaa, ja sit joku kuva palauttaa hetkessä monta muistoa koskien kaikkia aisteja ihan silmänräpäyksessä!

      Poista
  3. En kestä! Tässä tuli niin monia ihania, jo unohtamiani herkkuja. Jokunen aika sitten muistelin Zoo-limuja, mutten muistanut niiden nimeä. Ja Känkkäränkät, Ruususuklaa, Toffot... Tässä tulee (melkein ;)) ikävä 80-lukua.

    VastaaPoista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!