sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toinen adventti meni ihan pipariksi!

Ai että tämä kotona oleminen sopii mulle! 

Olen jo melkein haaveillut sellasesta alle kolmevuotiaasta jonka kanssa saisi ihan luvan kanssa jäädä joka aamu kotiin tekemään näitä ihania jouluhommia! Uskomatonta, että meillä asuu nyt joku joka ehtii ja jaksaa pedata pedin, siivota, leipoa, ja vielä jotain pientä ylimääräistä siihen päälle. Kyllä ihminen tarvitsee lomaa ja kotonaoloa!

Olen siis tehnyt lähes yhtäjaksoisen työrupeaman nykyisessä työpaikassani ja nyt pestin loppu häämöttää, ja edessä on puolen vuoden työttömyysjakso (ellei mitään uutta sitten ilmaannu). 
Ennen työn loppua olen nyt pidellyt pois ansaittuja lomia, ja kyllä lomailu joulun alla on aika nannaa! 
Vaikkakaan tänä jouluna ei kummoisia järjestelyjä ehkä edes tarvittaisi. Kerron siitä sitten joskus myöhemmin... Mutta ehkä tämä joulupuuhastelu juuri siksi nyt onkin niin hauskaa kun ei ole stressiä oikeastaan mistään! (Tai noh, joulun jälkeen sitten toimeentulosta, mutta en oikein osaa vielä sitäkään murehtia. Tai en halua. )


Meidän aamupäivä hurahti ensin pyhäkoulussa ja sitten vanhainkodilla joululauluja laulaen. Meitä on sellainen äitien porukka joka kokoonnutaan aina joka toinen maanantai yhteen, ja nyt keksittiin, että voitaisiin joulun alla lähteä lastemme kanssa pariin palvelutaloon ilahduttamaan vanhuksia vierailulla. 
Niinpä päiväsalissa vilahteli tänään enkeleitä ja paimenia kun olimme harjoitelleet vähän ohjelmaa ja laulatimme ukkeja ja mummoja toisen adventin kunniaksi.


Kuvat ovat hiukan köykäisiä kun suloiset enkelit olivat niin kovin tunnistettavia enkä hoksannut kysellä vanhemmilta lupia kuvien julkaisuun. Vanhusten vastaanotto oli sydämellinen ja meitä toivottiin toisellekin keikalle ;)

Illalla innostuttiin vielä piparitalkoisiin.
Turvaudun yleensä valmistaikinaan, mutta uudistunut Myllyn paras piparitaikina oli kyllä tällä kertaa pettymys! Oli tarkoitus tehdä talo ja kaikki, mutta taikina oli NIIN murenevaa, että osa osasista hajosi jo taikinavaiheessa, osa paistamisen jälkeen. Tällä kertaa vika ei ehkä kuitenkaan ollut paistajissa... on me aika monta piparkakkutaloa väsätty vuosien mittaan. Onko muilla ollut samaa ongelmaa?


Koska päätin antaa talon odottaa aikaa (taikinaa) parempaa, tehtiin sitten metsän asukkeja koko joukko!


Ensimäistä kertaa kokeiltiin myös sokerimassaa koristelussa.
Äiti tykkää <3

Mutta tytön piti vielä saada tehdä ne "perinteiset" koristelut sokerimassan päälle...

Kyllä se pipari siellä jossain alla on...



Kissatkin olivat kovasti kiinnostuneet piparihommista... onhan tämä niiden ensimäinen joulu.

Ihanaa alkuviikkoa teille kaikille!
Minä taidan hipsiä keittiöön ja kaivaa tuoreiden pipareiden seuraksi jääkaapista hiukan aurajuustoa...

Sii juu!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Löysin Ikeasta nuo metsäneläin muotit ja ne taitaa olla tän joulun lempparit! Prinsessamuotti on, mistäpä muualta, kuin Ruotsinreissulta :D
      Ensimäistä kertaa kokeiltiin tuota sokerimassalla koristelua ja täytyy sanoa, että tykkään! Ihanan yksinkertaista ja kaunista! Tekisi mieli vielä ennen joulua kokeilla jotain oikein tarkkaa pursotustekniikkaa tuohon päälle. Tulisi varmasti tosi kauniita!

      Poista
  2. Ihanaa kun olette noin kauniilla tavalla muistaneet vanhuksia. Ja kauniita nuo piparit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhukset olivat kyllä oikein ihania kun silmät kosteina ja loistaen katselivat lapsukaisia. Liian moni on yksinäinen kun kukaan ei käy... Kovasti toivoivat että tultaisiin uudestaankin.

      Poista
  3. Kiinnititkö tuon sokerimassan jollakin vai pysyykö muutenkin? Kiva idea.

    VastaaPoista
  4. Suloisia kuvia ja ihanaa, että käytte ilahduttamassa vanhuksia.

    Jaan saman kokemuksen Myllyn paras -piparkakkutaikinasta. En ole niin huonoa taikinaa vielä aiemmin kohdannut! Hajosi käsiin. Saimme vaivalla talon tehtyä, mutta oli kyllä urakkaa...

    Hyvää joulunodotusta, Viivu!

    VastaaPoista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!