perjantai 12. syyskuuta 2014

13 vuotta sitten ja nyt

Täällä rauhoitutaan vauhdikkaan viikonlopun viettoon :) Luvassa on mummoa, ukkia, poikia, synttäreitä ja kuoroesiintyminen. Keskimäinen lapsista se meillä täyttääkin jo 13 vuotta. Muistan sen niin selvästi kun odotin toisen vauvamme syntymää 11. 09. 2001 tapahtumien jälkeisissä ristiriitaisissa merkeissä. Koko maailma tuntui olevan sekaisin WTC :n järkyttävien tapahtumien jäljiltä, ja minä odotin sen kaiken epävarmuuden keskellä maailman suurinta ihmettä! 

Sairaalassa olo oli kuin turvallisessa vauvanhuuruisessa linnunpesässä, vaikka ulkomaailmassa spekuloitiin kolmannen maailmansodan syttymisen mahdollisuudesta. Näin 13. syntymäpäivän kynnyksellä en voi olla toteamatta tosiasiaa, että maailma ei valitettavasti ole näinä vuosina muuttunut kovinkaan paljoa vakaammaksi paikaksi. Vuosien takaiset tunnelmat palautuvat elävästi mieleen hetkittäin myös näinä päivinä. 

Huomenna meillä kuitenkin juhlitaan rakasta 13 -vuotiasta V:tä, joka ei todellakaan anna enää kuviaan täällä julkaista vaikka ne äidin mielestä olis just niin ihania ;) Saatte siis tyytyä tyynypinoon. Jonkinmoinen pesänrakennusvietti pääsee taas valloilleen syksyn pimentyessä, ja piti hakea varastosta taas tuo ikivanha saunan ovi ja kyhäillä siitä pöytä/laskutila olohuoneeseen sängyn viereen.



Mukavaa viikonloppua ystäväiset!



7 kommenttia:

  1. Mukavaa juhlintaa teille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukavaa oli, vaikka noi isot pojat on jo kovin "cool" ;)

      Poista
  2. Teille myöskin ja kivoja juhlia :)

    Ihana tuo ovi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Aina noi lapsen synttärit kai äidille on aika ikimuistoisia... Ja lapselle tietty kans vaikka ihan sellasta hypetystä ei enää ole kuin sillon pienenä ;)

      Poista
  3. Minä muistan kun huomasin sinun odottavan V:tä. Tämä tapahtui OKL:n liikuntatunnilla. :D Siitä on kamalan kauan. Onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Oi ihana muisto <3

      Siitä todella ON kauan! Itse muistan vain pesistunnit ison mahan kanssa :D

      Poista
  4. Minulla oli silloin 13v sitten tornien sortuessa muutaman viikon ikäinen tytär sylissäni ja mies lähdössä pian työmatkalle USA:han. Uutisia seurasin salassa isommilta lapsilta ja jännitin miehen tulevaa reissua. Kyllä tuo tapahtuma on sellainen ajan-jakaja jotenkin.

    VastaaPoista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!