tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tiistain kuulumiset

Muutosta alkaa olla pian pari viikkoa, ja pikkuhiljaa myös tavarat alkavat löytää paikkaansa. Paljon on vielä purkamatta, mutta pahin laatikkosuma olohuoneen keskeltä on selätetty. On ollut aika haastavaa mahduttaa kaksi suunnilleen samankokoista taloutta saman katon alle, kun toinen on jo ennestään täyttänyt paikat kaikella tarpeellisella ja "tarpeellisella". Oman lisänsä kaikkeen tuo alati kasvava maha ja jatkuva helle (joka osittain myös taitaa mun kohdalla johtua kasvavasta mahasta)!!! Luojan kiitos mitään oikeita superhelteitä ole tänä kesänä vielä ollutkaan. Sopii minulle!

Yllättävän paljon on tavaraa taas vuosien varrella kertynytkin, ja mun hommana on ollut iltaisin hinnoitella tavaraa kirppikselle mahdollisimman reilulla kädellä. Lohduttavaa on, että kun hinnat ovat kohdillaan, niin halukkaita ostajia kyllä löytyy ja meille kesrtakaikkiaan mahtumattomat, joskin kivat esieet ovat saaneet uuden elämän jossain muualla. Tänään ehdittiin pistäytyä illalla vähän rentoutumassakin tyttöjen kanssa kesäteatterissa Sinkkolassa, jossa teatteri Traktori esitti totuttuun lyömättömään tyyliinsä tarinan kolmesta iloisesta rosvosta. Tykättiin koko perhe näytöksestä kovasti! Suosittelen kaikille Joensuulaisille ja täällä päin liikkuville lapsiperheille. 






Muuton  myötä olen taas alkanut innostua sisustamisesta uudella (taikka vanhalla) tavalla, ja öisin olenkin kahlannut läpi lemppariblogeja ja saanut niistä aivan valtavasti lisäpotkua ja inspiroivia ideoita. Nyt kun olen lomalla vauvan syntymään asti ja ties kuinka kauan siitä eteenpäin, niitä voisi olla aikaa myös toteuttaa. Ensin on kuitenkin saataa tavarat edes jonkinlaisille paikoilleen. Sittenhän niitä voi alkaa järjestelemään uudestaan! Vielä kun saan kameran kuntoon niin päästään näistä rakeisista kuvista.














4 kommenttia:

  1. Mites ne sun opinnot - joko tuli valmista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen valmiina :) Gradu vaatii vielä viimeistelyä mutta loppu häämöttää pikkuhiljaa senkin suhteen!

      Poista
  2. moi pitkästä aikaa! kiva, massukuva, sitä mie oon vähä jo ootellukkin ;D

    terkkusin Tiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuvat on kivoja, mutta itse masu... No joo, on sekin ihan kiva :) Nyt alkaa vain jo olla niin iso että aiheuttaa myös niitä ei niin ihania lieveilmiöitä. Onneks tää on vain väliaikaista! Ja koska tämä nyt sit on ihan satavarmasti viimeinen kerta kun mun masu tällaiseksi kasvaa, niin pitää yrittää nauttia tästä nyt vaikka välillä hikoiluttaa :).

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!