Saatiinhan niitä meillekin! Kelluvia rusinoita. Heti aamusta rynnättiin keskusseurakuntakodille koko kylän mummojen kanssa yhtä pulloa oikeaa simaa metsästämään. Enpä muista että olisin Kajaanissa nähnyt vielä sellaista väenpaljoutta ja tunteenpaloa yhden asian perässä. Munkit vietiin nenän edestä, mutta simapullon kaulasta ehdin kaapata kiinni ennen kuin joku vikkelä mummo sen olisi vienyt parempiin suihin...ja vieläpä nostalgisessa kirkkoviinipullossa. Ai että! Näiden kaulassa sitä nuorempana poltettin kynttilöitä...
Yleensä teen simat itse. Juhlatunnelma syntyy juurikin siitä tekemisen riemusta, mutta tällä kertaa ainoana simanjuojana se 10 litran sankko sokerivettä tuntui vähän liiotellulta. Niinpä yksi pullo saa riittää, ja siitä nyt sitten tissutellaan pitkin vappua. Munkit leivottiin tytön kanssa itse. Jotain sentään! Muuten meidän vappu onkin varsin rauhallinen. Kauhdestaan kotona, minä ja hän. Masut on pullollaan munkkia ja nyt katsellaan DVD:ltä Muumia ja Nipsun rakkaushuolia... Perinteinen naisten vappu siis! Ja Myyn suusta tulikin se suurin viisaus: "Ensi kerralla kyllä ajattelet kahdesti, ennen kuin rakastut!"
Meidän juhlat taisivat olla hurjimmillaan noin tunti sitten, mutta ruukussa odottaa vielä tuore rucola huomista vappulounasta ja itsetehtyä perunasalaattia varten. Ihanaa kun tulee kesä ja itsekin aktivoituu taas näiden kasvien ja yrttien monipuolisempaan käyttöön! Ilmassa on selvää kevätinnostusta!
Kamalan ihanaa vappua kaikille!!!
Just äsken luin sitä kelluvat rusinat-ketjua (oletan siis että oot lukenut) ja hirnuin itekseni täällä :D Ihanaa vappua sinne!
VastaaPoistaJoo, aamulla bongasin ketjun ja se varmaan elää ihan omaa elämäänsä jo :D Jäipähän vain mieleen ja pitkin päivää olen sille hykerrellyt. Pienestä se ilo lähtee!
PoistaSamoin sinne ihanat vaput!
Hauskaa vappua Viivu!!
VastaaPoista