Meillä oli Joensuussa tänään "virallinen" joulunavaus kaupunkikeskustassa. Tuntuipa hyvältä osallistua tähän perinteiseen menoon pitkästä aikaa kuuden vuoden tauon jälkeen! Aikanaan kun pojat olivat pieniä, oltiin aina paikalla koko perheenä. Väliin mahtuivat Kajaanissa vietetyt vuodet, ja nyt oltiin sitten tyttären kanssa kahdestaan katsomassa kun jouluvalot syttyivät, padat roihusivat, pukki piti puheitansa ja ihmiset olivat joulutuulella. Perinteinen ilotulitus jäi harmillisesti enimmäkseen sumupilvien taakse, mutta tyttö tuumasi, että näkyi justiinsa ihan sopivan verran! Enempi olisi ollut varmasti sitten jo liian hurjaa ;)
Täytyy myöntää, että ihan pieni haikeus iski puseron sisään kun katseli paikalle saapuneita onnellisen näköisiä perheitä. Voin vain kuvitella miltä tuntuu yksinäisen joulu. Minulla kun on sentään tämä pieni perheeni johon kuuluvat lapset <3
Hulinan keskeltä olikin sitten kiva tulla kotiin keittelemään glögiä ja syömään viikonlopulta jääneitä herkkuja.
Tsemppiä ensi viikkoon!
Olen taas se sähköpostin kirjoittaja :) Sinun tunteesi ja elämäsi tuntuu niin menevän oman elämäni ja tunteiden kanssa samaan tahtiin. Tunnista niin tuon haikean fiiliksen. Eron jälkeen ei lasten kanssa yksin huvittanut edes oikein lähteä perhetapahtumiin. Nyt vuosien jälkeenkin se haikeus joskus hiipii vaikka toisaalta nykyisyyteenkin tyytyväinen on. Mutta kukapa sitä ei haikailisi onnellisen perheen perään jossa vanhempien välillä olisi rakkautta ja kiintymystä ja tahtoa yhdessä viedä perhettä eteenpäin. Hyvää joulun aika sinulle Viivu!
VastaaPoistaVoi kiitos taas ihanasta viestistä <3
PoistaSama tunne täälläkin, että elämä periaatteessa on tosi hyvin, enkä minä siihen vanhaan huonoon suhteeseen kaipaa... Mutta sellaista rakkauden täyttämää suhdetta kyllä aina aika-ajoin! Se ei todellakaan ole itsestään selvyys! Ihanaa joulun aikaa sinulle myös, ja ihan huippua jos silloin tällöin pistäydyt blogia lukemassa :) Voimia!!!