Jäätävää taidetta

Jokunen aika sitten pohdiskelin miten tässä uudessa elämäntilanteessa pitäisi toimia blogin suhteen. Onko minulla enää mitään kerrottavaa, onko intoa jakaa omia asioita tällaisissa merkeissä, onko varaa kameran uuteen muistikorttiin (eh) ja mahtavatkohan nämä uudet elämääni astuneet ihmiset olla kuinka innokkaita esittelemään elämäänsä ja ehkäpä omia nurkkiaan täällä blogistanian ihmeellisessä maailmassa. Olen kuulostellut ja kysellyt, ja saanut myöntävän vastauksen kera lämpimän halauksen. Saan tehdä sitä, mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä. Ja mikä parasta,  saan siihen täyden tuen!

Olen ollut itsekin kahden vaiheilla, mutta tuon vastauksen saatuani sisälläni läikähti lämpimästi. Saan sittenkin jatkaa tätä elämäni "päiväkirjaa", ja kyllä, ehdottomasti tahdon! Ihan vain jo senkin takia, että kun luen vanhoja postauksia vaikkapa kuuden vuoden takaa huomaan, etten muistaisi puoliakaan asioista jos ne eivät olisi täällä blogin muistissa. Ja sitten olette tietenkin te <3 Vaikka lukijamäärät ovat alkuajoista suorastaan romahtaneet (hih :D  ) niin on tosi hauskaa saada joskus kommentteja myös teiltä jotka täällä jaksatte edelleen kääntyä. Monista teistä on tullut ystäviä, tai ainakin tuttavia, ja se jos joku on hyvän harrastuksen mittari, eikö?

Ettei nyt kuitenkaan ihan liian siirappiseksi menisi, niin varsinaiseen aiheeseen! Pakkanen on paukkunut tässä nyt jo vähänliiankin kauan aikaa Suomen yllä, ja meillä töissä päiväkodissa se on aiheuttanut seinillekarkaamisia lasten ja melkein jo aikuistenkin keskuudessa. Kun ulos ei itse tarjennut mennä, päätettiin laittaa sinne taidetta jäätymään meidänkin puolesta. Tulostin väritulostimella erilaisia Frozen kuvia ja jäädytimme niitä suurien muoviastioiden pohjalle tauluiksi. Paperi vain väärinpäin astian pohjalle ja reunoille koristeeksi helmiä, hilettä, tähtiä ja hopeisia piipunrasseja. Reunaan taivutettiin vielä piipunrassi ripustuslenkiksi ja sitten vain vettä päälle (paperia piti painaa pohjaa vasten, ettei se lähtenyt itsekseen kellumaan) ja koko komeus ulos jäätymään! 

Kauniit jäätaulut toivottivat vanhemmat tervetulleiksi hakemaan kullannupujaan pois päiväkodista työpäivän jälkeen. 

Suunnitelmissa on kokeilla viikonloppuna oman tytön kanssa Robin jäälyhtyä, jos pakkaset sen vain sallivat :D

Näiden kuvien myötä,

jäätävää tiistai-iltaa kaikille!

Eläköön arki

Eläkööt pitkät perhejuhlat notkuvine pöytineen, mutta kauan eläköön myös ihmisen ihan tavallinen harmaa arki ja hernekeitto! Joulu uuden tuoreen kullan kanssa oli ihana, uusi vuosi maailman parhaan (ja ainoan) siskonperheen kanssa oli ihana, mutta ihanaa, joskin hieman haikeaa on myös huomenna sanoa hyvästit kinkulle, kermalle ja suklaalle joka niin salakavalasti on jokapäiväiseen elämään joulun aikana luikerrellut.

Olen tänään yrittänyt palata kohtuulliseen syömiseen sillä seurauksella, että vatsa huutaa jotain täyttävämpää ja nopeaa sökeriöverityydytystä!  Meillä on vatsan kanssa vielä pitkä viikko edessä, mutta ajatus kevyemmästä elämästä tuntuu toisaalta myös hyvältä. Mitään uuden vuoden lupauksia en asian suhteen ole tehnyt, enkä aio tehdäkkään. Jos närästystä ja tukalaa ylensyönyttä oloa saisi jollain konstilla helpotettua, niin se olisi jo jotain se! Lomalla tuli kuvailtua tosi vähän, kun kameran muistikortti on, missäs muualla kuin hukassa! Muutama kuva silti meidän uudesta vuodesta Jokelassa ja uudesta jääkaappimagneetista johon ihastuin <3

Leppoisaa paluuta arkeen myös sinulle <3

Jotain niin oikeaa

Lämmin kiitos onnen jakaneille!

Niin siinä tosiaan sitten kävi, että silloin kun vähiten odotin, löysi minut ihminen, jota eniten odotin. Kaikki on käynyt niin nopeasti, että olen ihan pyörällä päästäni. Silti kaikki tuntuu kovin tutulta ja Juha Tapion sanoin "oikealta". En melkein enää uskonut, että näin voisi käydä. Että maailmassa voisi vielä olla mies, joka näkee asioita tavalla, joka tekee minuun enemmän kuin suuren vaikutuksen. 

Yksinhuoltajan elämää eläneet tietävät, ettei siihen kuvioon ole helppo löytää ketään. Kahden menneisyyden ja nykyisyyden kohtaaminen ei ole aivan mutkatonta. On suurta onnea löytää joku, joka haluaa nähdä sen eteen vaivaa, ja omalla olemisellaan tehdä kaiken hieman helpommaksi. 

Täällä me jatketaan ihmettelyä :) 

Huomenna on jo joulukuu!

https://www.youtube.com/watch?v=wcyw-jLnMGA

Onnellinen

Tiiättekö, kun mua on potkaissut onni!

Onni, se on se syy, miksi en ole paljon ehtinyt blogia päivitellä (enkä paljon muutakaan). 

Olen vain ollut ja ihmetellyt, että voiko näin oikeasti käydä vielä tässä elämässä!?!

Samalla olen miettinyt blogin tarkoitusta ja tarvetta elämässä. 

Haluanko jakaa onnen, 

vai tästä eteenpäin ihan vain nauttia elämästä omassa pienessä maailmassani. 

Syksyn harmaus on tuntunut keväältä, ja ihan kohta on jo joulu. 

Ehkä paras joulu ikinä.

Avattiin se tyttären kanssa torilla viime sunnuntaina. Ihan eri tunnelmissa kuin viime vuonna.

Olen onnellinen!

Kyllä maalla on mukavaa!

Kesä on vaihtunut nyt sitten lopullisesti syksyksi.Yllättäen miekin sain ihan kokonaisen syysloman! Täällä on nyt pian viikko löysäilty, ja täytyy sanoa, että tuli kyllä tarpeeseen tämä aika työntäyteisen ja rankan syksyn jälkeen. Uuden työn lisäksi olen sairastanut nyt seitsemän viikkoa tosi sitkeää flunssaa, joka ei oikein vieläkään ota kokonaan talttuakseen. Bloginkin kirjoitus on ollut tauolla, kun en ole oikein muuta jaksanut kuin käydä töissä ja nukkua. Parempaan päin on suunta kuitenkin kokoajan, että josko tämä joskus tästä!

Loman alussa suunnattiin heti Kainuuseen mummolaan kaikkien lasten kanssa, koska mummo, elikkäs oma äitini juhli viikonloppuna kuuskymppisiään. Oli ihanaa päästä maaseudun rauhaan sukulaisten pariin ja tavata myös siskoa perheineen pitkästä aikaa. Juhlat onnistuivat ihan yli odotusten, ja kun juhlahulinat saatiin pois alta, jäätiin vielä muutamiksi päiviksi nauttimaan syksystä luonnon helmaan.

On aika huippua, että vanhemmat vielä jaksavat pitää tällaista paikkaa, jossa saadaan nauttia lomalla luonnon rauhasta, ja jossa lapsetkin viihtyvät! Rantasaunaa, joka lämpiää joka ilta, ei voita mikään! Vanhin poika viihtyy taas tuntitolkulla kalastellen ja rannassa puuhaillen.

Vintiltä kaivettiin siskon kanssa lapsuuden nukketeatteri ja Hotelli-peli, joista riitti hauskaa pienemmille tytöille.

Olettekos te muut ehtineet syyslomailemaan?

Itse palasin tiistaina kotiin, tyttö jäi vielä mummolaan sukulaisten pariin. Pari päivää olen ehtinyt nyt sitten rauhassa tehdä opintoja, ja jonkinlaista lomaa kai se on tämäkin... 

Maanantaina sitten taas palataan arkeen :)

Pissapaperiteline

Heippa mussukat! Hengissä edelleen! Ihan järkyttävä kolmen viikon sairasteluputki takana, eikä ole kyllä käynyt mielen vieressäkään blogin päivitys kun energiaa on ollut tuskin näiden "pakollisten" kuvioiden pyörittämiseen. Tänään kuitenkin koiran pissatuslenkillä ihmettelin katkokävelyä harjoittavaa lastenvaunujen työntäjää, kunnes tajusin, että se kuvasi joka toisen askeleensa. Oudosti tuli teitä ja blogia ikävä :D

Kaksi viikkoa olin sairaslomalla, kun jäätävä hengitystieinfektio iski päälle kuumeineen kaikkineen. Tämä viikko on ollut jo suht normaali lukuunottamatta öisiä yskimissessioita. Jospa elämä tästä kuitenkin pikkuhiljaa palautuisi uomiinsa. Sen verran oli jo sitä ylimääräistä virtaakin, että varasin kirppispaikan sunnuntaille. Tiedossa siis kaappien putsausta ja hinnoittelua viikonlopulle. Kirppistä varatessa tietty sitten tuli vilkaistua myös tämänhetkistä tarjontaa. Mukaan tarttui tällainen aika söpö härveli. Hintalapun mukaan piirustuspaperiteline, mutta meillä se sai pissapaperitelineen viran. Jos se on puuta ja turkoosi, sitä EI voi vastustaa!

Ehkäpä tämä sitten joskus löytää tiensä pikkuneidin koulupöydälle ja piirustuspaperitarpeisiin... 

Mukavaa viikonloppua <3

Yhteisöllisyys rules

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hiukan yhteisöllisyydestä. Olen asiaa pohtinut oikeastaan koko aikuisen elämäni ajan. Olen luonteeltani sosiaalinen ja avoin, joten yhteisöllisyys on mulle itselleni luonteva ja mieleinen elämäntapa. 

Lapsuus Helsingin kerrostaloissa oli yhteisöllinen. Meillä oli tapana keksiä kivoja pihatekemisiä,. Itseasiassa kun oltiin kaikki alle kouluikäisiä, niin vanhemmilla oli tapahtumien järjestämisessä iso osuus. Milloin maalattiin helteellä ulkoseiniin kiinnitettyihin suuriin paperiarkkeihin, milloin hiihdettiin kilpaa ja noustiin lumesta rakennetuille palkintopalleille saamaan viilipurkin kansista askarrellut mitallit. Muistan lapsuuden onnellisena ja tapahtumarikkaana vaikka meillä ei matkusteltu taikka harrastettu kalliisti.

Oman aikuisen elämäni yhteisöllisintä aikaa oli niin ikään omien poikien pikkulapsi-ikä, kun asuimme "opiskelijakommuunissa". Pihapiirissä, jossa oli kymmeniä lapsiperheitä vallitsi ihan uskomaton ja käsinkosketeltava yhteisöllisyys! Noista naapureista on jäänyt elämänvarrelle useita pysyviä ystävyyssuhteita, joista osan kanssa ollaan edelleen tekemisissä, jos ei nyt ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain. 

Tuosta ajasta sitten siirryttiin omakotitaloasumiseen. Elämä oli edelleen ystävien ympäröimää, mutta monesti kaipasin sitä, että kun menin pihalle, aina siellä oli joku jonka kanssa sai vaihtaa päivän kuulumiset. Eron aikoihin ikävöin erityisesti tuohon menneeseen, onnelliseen elämänvaiheeseen Joensuussa. Eräänä yönä näin untakin, että palasin noihin aikoihin. Aamulla mietin mielessäni, että en koskaan oikeasti voisi päästä takaisin Joensuuhun ja noihin aikoihin tai tunnelmiin. 

Joku voisi ajatella, että elämän konkurssista kärsii lopun ikäänsä. Tänä kesänä olen kuitenkin herännyt huomaamaan, kuinka paljon hyvää olen saanut viime vuosina! Tällä hetkellä asun taas opiskelija talonyhtiössä. Vaatimattomasti, mutta olen nauttinut suunnattomasti siitä yhteydestä mikä täälläkin vallitsee! Keskiviikkoisin me saunotaan yhdessä, kun lapsi on kipeä tulee naapuri silmät ristissä kahvikupin kanssa valvomaan sängyn viereen, että pääsen apteekkiin. Kissoja hoidetaan puolin ja toisin lomamatkojen aikana, iltaisin käydään lenkillä ja istutaan pihamaalla ihan muuten vaan. Välillä pelataan krokettia ja mölkkyä illat pitkät, ja järjestetään teemailtoja ruuan ympärille vuoronperään kunkin kotona.  Viime lauantaina vietettiin yhden naapurin kandityön valmistumista, ja postauksen kuvat ovat noista juhlista. Aina on syytä juhlaan!

Viikko sitten aloitin työt samassa pihapiirissä, jossa asuimme kun lapset olivat pieniä. Samassa päiväkodissa, jossa Viljami aloitti päiväkotitaipaleensa oman kodin ikkunan alla. Kun aamulla ajoin parkkiin, pääsi minulta itku. Olin onnellinen. Rahallisesta tilanteestamme huolimatta olen äärettömän rikas!!!