keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pieni ihme



"Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,

joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi."


Sellaista meille nyt kuuluu; pieniä iloisia asioita, jotka mullistavat elämää. Alkuvuodesta selvisi, että meille tulee vauva!!! Sellainen pieni ihme, jota en totta puhuakseni enää uskonut koskaan saavani, vaikka ehkä joskus salaa vähän haaveilin... Alku on ollut epäuskon täyteistä. Voiko näin "vanhana" vielä tulla helposti raskaaksi, voiko raskaus päättyä muuten kuin keskenmenoon, voiko lapsesta tulla terve kun äiti on yli 35-vuotias ja neuvolakortissa lukee "riskiraskaus", voiko tästä ylipäänsä selvitä hengissä. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin lukuunottamatta aivan järkyttävää väsymystä, jatkuvaa pahoinvointia ja alun pelottavia verenvuotoja ja kipuiluja, jotka kuitenkin osoittautuivat harmittomiksi.

Viikkoja on nyt kasassa 14+4, ja pahin huonovointisuus alkaa helpottaa. Luojan kiitos! Toiveissa on helppo keskiraskaus joka antaisi mahdollisuuden nauttia yllättäen alkaneesta kesästä. Pieni ihmistaimi näkee päivänvalon vasta lokakuussa, mikä tuntuu mahdottomuudelta ottaen huomioon sen, kuinka mahdottoman raskaana minä jo olen :D. Maha kasvaa sitä vauhtia, että voisin kohta ihan pokkana kävellä synnärille, ja kukaan tuskin ihmettelisi. 

On hurjan jännää kokea tämä kaikki vielä yhden kerran. Viimeisen kerran. En ole koskaan kauheasti nauttinut raskausajasta, mutta nyt yritän etsiä positiivisia puolia ja fiiliksiä kaiken aikaa. Saanhan ainakin syödä kahden edestä :D!!! 


Ultrakuva on parin viikon takaisesta niskapoimu-ultrasta viikolta 12+6. Siellä se pikkukaveri kasvoi reippaana ja vastasi viikkoa 13+1. Tuleva isosisko on yhtä innoissaan kuin äitinsä <3 . Edessä on neljän päivän pidennetty viikonloppu, ja uskokaa vain, että aion LEVÄTÄ! 



Hymiö heart

31 kommenttia:

  1. No just. Miten ois ollu ehkäisy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No just! Se ei liene tarpeen, jos vauvaa toivotaan ;)

      Poista
  2. Lämpimät, iloiset onnittelut! Minä sain ensimmäiseni 35-vuotiaana ihan heti, kun lakattiin ehkäisemästä, että kyllä se vanhemmillakin voi hyvin helposti "tärpätä". Ja sitten yhtä helposti lapsukaisia saatiin vielä lisääkin... Ja nyt ne ovat jo täysi-ikäisiä kaikki ja niin äkkiä aika kului.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään :D Ja ehdottomasti hyvä näin! Aika kyllä kuluu niin nopeaan! Siitä muistuttavat nuo kolme vanhinta täälläkin <3

      Poista
  3. Vau! Olipa ihania uutisia, lämpimät onnittelut koko perheelle :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla kuulumisia! Paljon onnea ja tsemppiä odotukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tsemppiä välillä tarvitaan, vaikka ihanaa onkin :D

      Poista
  5. Ihania uutisia täällä, hurjan paljon onnea ja ihania raskauspäiviä :)

    VastaaPoista
  6. Oi, mikä uutinen! Paljon onnea!! <3

    VastaaPoista
  7. Ihana uutinen, Onnittelut!

    Paula

    VastaaPoista
  8. Onnea, ihana uutinen!!

    Ansku

    VastaaPoista
  9. Voi mitä onnea ja iloa <3 Ihanaa odotusta koko perheelle! T:Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ollaan kyllä koko porukka ihan onnellisia ja innoissamme odotellaan mitä ja kuka meille muuttaa syksyllä <3

      Poista
  10. Hurjan paljon onnea odotukseen, samoilla viikoilla mennään :)

    VastaaPoista
  11. Voi ihanata! <3 Lämpöiset onnittelut ihanasta pienestä ihmeestä! <3<3<3

    VastaaPoista
  12. Huh! Suhteen alkuhuumassa heti raskaaksi. Mitenkähän käy kun arki iskee päin naamaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nähtäväksi jää, kuinka käy. Toivotaan todella, että hyvin, ja tehdään kaikkemme sen eteen. Arki kun iskee joka tapauksessa. :)

      Poista

Kamalan ihanaa jos jätät merkin käynnistäsi :) Kommentit ilahduttavat aina!
Kiitos!