Kodin sydän

Heippa vaan! Ekat muuttolaatikot on nyt pakattu, vaikka muuttoon on aikaa vielä reilu kuukausi. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty, ja nyt on vielä sitä intoa käydä jokainen laatikko ja paperi läpi erikseen, lajitella, järjestellä ja heittää menemään kaikki tarpeeton. Kiirehän siinä sitten kuitenkin aina lopulta tulee ja loput kamat sullotaan vain jätesäkkeihin, että "päästään vain lähtemään" :)

Kaksi vuotta mulla on ollut ihan totaalinen sisustujumi, kun seinät on olleet kiveä ja oikeen mitään ei ole ollut mielekästä tehdä kerrostalovuokrakämppään, (ei edes reikää porata) josta on kokoajan ollut tunne, että tämä on vain väliaikaista. Nyt olen ihan innoissani selannut Pinterestiä ja sisustuslehtiä, ja tilannut jo valmiiksi ison pänikän valkoista maalia. Pian päästään sillä sutimaan! Talossa johon muutamme, on nimittäin paljon vanhoja puupintoja, joille saa uuden ilmeen suhteellisen helposti maalaamalla. Työn alle tulee varmasti ensimäisten joukossa myös keittiössä sijaitseva puuhella, joka taitaa olla mun lemppari jo nyt. Puulla lämmitettävää kodin sydäntä olenkin niin kaivannut! Tuskin maltan odottaa että pääsen näyttämään sillekin valkoista maalia. Kaakelimaaleihin meinaan myös tutustua ensimäistä kertaa. Ainakin tuohon uunin päälle niitä olisi kiva kokeilla! Onko kellään kokemusta miten toimivat?

Kyllä siitä sievä ja kodikas saadaan <3

(Kuva lainattu netistä)

Synttärivalmisteluja

Vaikka mieli on jo kovasti tulevassa muutossa, niin ennen sitä meillä juhlitaan tässä vanhassa kodissa vielä pikkuprinsessan 5-vuotis synttärit, joiden suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Ihanaa, kun on vielä tuollainen pieni ihminen joka jaksaa innostua näistä juhlasuunnitteluista melkein yhtä paljon kuin äiti ;) 

Pari viikkoa sitten käväisin Kuopiossa ja Ikeasta tarttui mukaan kasa söpöjä silkkipapereita, joista on nyt sitten tehty "prototyyppi" synttärikoristelusta. Muutaman valmiinkin palleron ostin ihan vain varmuuden vuoksi, jos vaikka ei olisi itsetehdyistä palleroista ollut julkiseen levitykseen :D Ohje on napattu Pinterestistä. 

 

Tekeminen oli yhtä helppoa kuin mitä olin aavistellut, ja lopputuloskin vähintään siedettävä. Silkkipaperi repeilee helposti, joten kauniin lopputuloksen saamiseksi tarvitaan hellät, maltilliset mutta päättäväiset kädet.

Nyt vain uutta putkeen ja koti täyteen tällaisia :D Neidillä ainakin on jo selvät sävelet mihin kaikkialle näitä tarvitaan... Ettei nyt taas lähtisi mopo käsistä. Onneksi silkkipaperimäärä on rajallinen!

Mukavaa loskaviikkoa teille ystävät <3

Pieniä unelmia

Perjantaiheippa! Vihdoinkin mulla on aikaa hetkeksi istahtaa tähän koneen äärelle. Viikko on ollut ihanasti kiireinen kun on saatu pitää siskon perhettä Etelä-Suomesta meillä hiihtolomalla. Talviurheilua on tullut toteutettua niin sohvalla kisakatsomon muodossa kuin itsensä likoon laittaen. Lasten kanssa on niin huippua hiihdellä, uida ja kisailla, kun kaikkea ei tarvitse tehdä verenmaku suussa, ja silti on ihan huikea kisatunnelma päällä kaikenaikaa.

Hiihdon välissä on sitten pidetty huoli sopivasta tankkauksesta...

 

Olis tosi ihana esitellä hiihtokuvia, joissa pikkuneiti olis nätisti puettuna söpöihin vaatteisiin, mutta meidän neiti alkaa olla siinä iässä, että omat lempparivaatteet on selvillä, ja niihin kuuluu muunmuassa tuo työkaverin roskapussista pelastettu musta pipo, jota ilman täältä ei pihalle liikahdeta :)

Ihanan viikon jälkeen on aika jännittävää palata arkeen kun edessä on niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Blogia pidempään seuranneet muistavatkin, että blogin alkuaikoina asuimme perheenä Joensuussa. Aika pian neidin syntymän aikoihin jouduimme muuttamaan Kajaaniin silloisen mieheni töiden perässä, ja Kajaanissa olo aika on kaikista ihanista uusista ystävistä ja kokemuksista huolimatta ollut minulle aika rankkaa aikaa. Nyt on ajatus ja aika kypsynyt siihen pisteeseen, että tytön kanssa on aika pakata kimpsut ja kampsut taas kerran laatikkoon, autoon, ja suunnata nokka takaisin kohti Joensuuta. Mieli on samaan aikaan hiukan haikea, kun viidessä vuodessa olen juuri alkanut tännekin sijautua, mutta samaan aikaan on sydämessä tunne, että ollaan palaamassa kotiin.

Viiden vuoden aikana olen menettänyt paljon. Oman talon, yrityksen, jopa sen ehjän perheen, josta aina olin haaveillut. Välillä on tuntunut, että voiko elämä enää koskaan näyttää sitä valoisampaa puolta, ja nyt uskallan toivoa, että ainakin yksi synkeänpuoleinen luku meidän elämässä on päättymässä. En nyt tarkoita, että elämä olisi ollut vain synkkää, paljon on ollut myös hyvää, mutta ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan. 

Muutamia viikkoja sitten kävimme tyttöni kanssa katsomassa elokuvan Onnelista ja Annelista. 

Minua puhutteli ihan mahdottoman suuresti se pikkuruinen talo, jossa ei huolia tunnettu. Kuiskasinkin tytölle, että tuollainen pieni talo mekin tarvittaisiin. Nyt näyttää siltä, että kuiskaus kuultiin... Jos kaikki menee niinkuin on sovittu ja toivotaan, meitä odottaa Joensuussa pieni, puinen talo. Juuri sopiva kahdelle tyttöselle, kahdelle kissalle ja viikonloppuisin vieraileville pojille. Olen innoissani!!!

Pikapäivitys

Mä en meinaa pysyä housuissani... Me on taidettu löytää KOTI! Enempää en vielä uskalla sanoa, kun tuntuu, että yksin asioita hoitaessa on ainakin miljardi muuttuvaa tekijää ja niin moni asia voi vielä mennä pieleen, mutta ihan vähän on toivo herännyt, että jospa KERRANKIN kävis onni onnettomuudessa. Tiedättekö kun sitä turtuu siihen tunteeseen, että mikään ei vaan koskaan mene niinkuin toivotaan... 

Lupaan palata asiaan! Nyt koitan keskittyä hiihtolomalaisten kestitykseen. KÄÄK! EN MALTA!

Onneksi osa osaa ottaa rennosti... <3

Ystävänpäivä

Ei ole juhlia paljon näkynyt täällä päin... Olis niin tehnyt mieli ostaa joku vaaleanpunainen sokeripallero iltaherkuksi siivouspäivän jälkeen, mutta kovetin itseni kaupassa ja matkaan lähtivät ne perinteiset parsat ja kukkakaalit jotka varmaan kohta kasvavat korvista! Noh, sain sentään myös hiukan yleellisempiä rehuja (kun itse ostin), ja alkaa se viikonloppu kukkakaalillakin!

Söpöstä ystävänpäivää <3

Torttuhommaa...

Hieno päivä! 

Vaikka äiti söikin salaattia...

Paluu menneisyyteen ja juhlahumua

Hiukan pitkä tauko on tullut blogaamiseen ja olen siitä kovin pahoillani! Elämä on mennyt kiireen ja väsymyksen (sellaisen hyvälaatuisen) merkeissä. Treenin ja uuden ruokavalion lisäksi olen tehnyt täyttä viikkoa sijaisuuksia, mikä tarkoittaa, että oppilaat vaihtuvat kaiken aikaa. Laskeskelin, että viime viikolla varmaan 200 lasta tai nuorta meni näiden "käsien läpi", ja se kuulkaas vie yllättävän paljon voimia ja muistikapasiteetti nimien suhteen on varsin kovilla :)

Kuka muistaa meidän paskanruskeat keittiön ovet kun muutettiin Kajaaniin? Mahtaakohan mukana enää ollakaan niin vanhoja lukijoita :D Jouduimme muuttamaan "väliaikaisasuntoon" yllättäen, ja tuossa luukussa vierähti lopulta yli vuosi elämästä. En muista tuosta ajasta juurikaan mitään... paitsi ne kaapit, ja ainaisen ahdistuksen. Sikäli mikäli sinäkään et muista, niin muistia voi käydä virkistämässä TÄÄLLÄ!

Tänään saatte kurkistaa samaan kotiin uudestaan :) Ystävämme nimittäin asuvat tuossa asunnossa nykyisin, sillä erotuksella, että se on REMONTOITU heitä varten. Kyllä! EI enää tunnistaisi samaksi! Mutta samassa keittiössä ja olohuoneessa juhlittiin tänään heidän 1- ja 5- vuotiaansa synttäreitä kuin missä Vean yksivuotiskakkua maisteltiin.

Meidän neiti "kohta viisivuotias" ei muista tuosta kodista mitään niiltä ajoilta kun Kajaani näytti meille kurjimmat puolensa! Sen sijaan poikien kanssa on naurettu noille vanhoille blogiteksteille kippurassa :) Onneksi tuli silloinkin kirjoitettua!