Se oli sitten tänään Palmusunnuntai. Eipä kyllä oikein mistään huomannut... paitsi kavereiden Facebook päivityksistä. Pääsiäisen ikäänkuin "Virallisen alun merkiksi" ostin jääkaappiin itselleni keskikokoisen ropposellisen mämmiä, sitä kun ei meillä kukaan muu syö. Virpomisvitsatkin koristeltiin tänä vuonna noin niinkuin pikasella teippi-höyhen -tekniikalla ja vieraat noidat eivät taida näihin opiskelija-asuntoihin uskaltautua ollenkaan.
Kuulun niihin, joiden mielestä pääsiäisen trulliperinne on noin teoriassa ihan kiva juttu. Meillä ei vedetä verhoja ikkunan eteen ja teeskennellä etteikö ketään olisi kotona. Pikemminkin päinvastoin olen monena pääsiäisenä odottanut munieni kanssa. Turhaan. Tänä vuonna osasin jotenkin varautua siihen, ettei tänne kuitenkaan kukaan uskalla, ja jätin munat ostamatta. Oikeassa olin! Itse koristellut pajunoksat tuovat kuitenkin kivaa kevääntuntua muuten sateisen harmaan päivän keskelle <3
Ihanaa ensimmäinen palmusunnuntaista kertova blogi :) Kivoja nuo puput teidän vitsoissa.
VastaaPoistaTäällä täytyy käydä vilkaisemassa myöhemmin uudelleenkin. Aurinkoista pääsiäisen aikaa
TTosi
Kiva kun löysit tänne! Toivottavasti uudemmankin kerran :)
Poista..ja täällä taas oli semmonen trafiikki oven takana, ettei mitään rajaa! Aiemmin on käynyt korkeintaan pari noitaa oven takana. Nyt sitten loppuivat tarjottavat heti alkuunsa ja lopulta piti jakaa tytön virpomispalkkoja (eli siis ostaa suklaata omalta lapselta ;D) sonja
VastaaPoista